Ilmainen toimitus yli kahdenkymmenen euron tilauksissa!

Vuoden yllättäjän erikoinen maailma - Enostonen uudet verkkosivut ovat viimein valmiit

Enostonen uudet nettisivut ovat viimein valmiit. Näitä on rakennettu jo syksystä lähtien ja on todella mukavaa päästä viimein julkistamaan nämä.

Muutoinkin talven selkä on taitettu ja Enostonessa katse on suunnattu kohti tulevaa. Kevään ensimmäiset kirjat ovat parhaillaan painossa ja ensimmäinen, Harri Hertellin uusi kokoelma, Tiedän sen olevan rakkautta julkistetaan jo 16.1.2021.

Samalla voi katsoa hieman myös menneesseen. Vuosi 2021 sujui Enostonelta mainiosti. Pääsimme koronarajoitusten puitteissa osallistumaan kirjamessuille ja muutamaan muuhunkin tapahtumaan. Saimme kustantaa hienoja kirjoja ja useat niistä saivat ansaitusti ylistäviä arvioita kirjallisuuskritiikeissä. Aivan kaikki kirjat eivät valitettavasti saaneet ansaitsemaansa huomiota. Jorma Melleri kirjoitti 6.2.2022 Uusi-Suomi -sivustolla olevassa blogissaan siitä, kuinka Suomessa ei palkita vuoden kirjallista yllättäjää, ja myönsi samalla palkinnon Topias Haikalalle tämän esikoisromaanista Pimeän jälkeen. 

"Valintani viime vuoden yllättäjäksi on Topias Haikala ja hänen esikoisromaaninsa Pimeän jälkeen liikkuvat olennot (Enostone, 2021).

Kolmekymppistä Haikalaa ei ole toistaiseksi näkynyt palkintolistoilla enkä ole havainnut lehdissä arvioita hänen kirjastaan. Se johtunee siitä, että kirjan on kustantanut pieni Enostone Kustannus. Pienet jäävät suurten jalkoihin."

"Pimeän jälkeen liikkuvat olennot on sekoitus mitä moninaisimpia ulottuvuuksia. Se on seikkailu läpi Helsingin, se on satua ja fantasiaa, kauhutarina ja aforismikokoelma, filosofinen veijariromaani elämän perusasioista.

Haikala on kirjoittanut omaperäisen romaanin, joka on sekä kepeä että syvällinen, omituisella tavalla sekä synkkä että valoisa. Ja maaginen on alati läsnä. Aikamoinen suoritus nuorelta esikoiskirjailijalta."

https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/jormamelleri/vuoden-yllattajan-erikoinen-maailma/

 

Seuraava artikkeli